29.10.2011

Paluu klassikoihin





Takki Benetton, farkut Levi's, saappaat Dinsko.

T-paita Acne.

Välillä on ihana pukea päälle jotain niin klassista kuin tummansiniset farkut ja valkoinen t-paita asustettuina kirkkaanpunaisilla huulilla. Kun kävimme vanhempieni luona syömässä, sain ranteeseeni myös sinisistä kivistä tehdyn hässäkän, jonka tätini on tuonut Espanjasta.

Uudet Levikset ovat olleet jalassa koko viikon. Ihanaa, kun löytää jotain näin täydellisesti istuvaa. Väärin istuvat housut muodostavat makkaroita sinne, missä niitä ei oikeasti ole ja saavat olon tuntumaan inhottavalta ja epävarmalta. Kaikki sellaiset housut lähtivät inventaariossa kirpparikasaan.

Valkoinen t-paita on Acnen. Luulen, että paidalla on edessä sama kohtalo kuin lempifarkuillakin, eli se pysyy päällä useita päiviä. Olen päättänyt, että luovun vähitellen huonoista paidoista, joita olen hamstrannut halvan hinnan takia. Sellaiset paidat lörähtävät ensimmäisen pesun jälkeen ja niiden saumat kiertyvät. Huomaan muutenkin käyttäväni säännöllisesti noin viittä paitaa, jotka ovat joko silkkiä tai laadukasta puuvillaa. Liian moni halpisostos on päätynyt yöpäitakasaan - enkä edes käytä yöpaitoja kuin kylässä. Turhaa.

Vaikka Acnen t-paita ei olekaan kalleimmasta päästä, tuntuu 60 euron summa opiskelijan/freelancerin budjetissa painavalta, kun seuraavan kuukauden tuloista ei ole tietoa etukäteen. No, uskon kuitenkin, että on parempi ostaa kerran kuussa yksi kappale jotain hieman laadukkaampaa ja arvokkaampaa kuin viisi kappaletta sekundaa - enkä puhu pelkästään taloudellisista syistä. Muutamalla aikaa kestävällä perusvaatteella, joihin voi yhdistää mitä vaan, pärjää pitkään ja monessa tilanteessa.

Voisin vielä mainita, että Benettonin vaaleansininen takki on palvellut jo ainakin kymmenen vuotta, eikä kulumisen - tai kyllästymisen - merkkejä näy. Onnistuisinpa kaikkien hankintojen kohdalla näin hyvin. Ainakin yritän oppia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...