25.7.2011

Tupsut lapasiin

Saako jo puhua neuleista ihan vähän? Vuosi sitten kaipasin tuottoisaa ajanvietettä, joka kiskoisi minut pois elektroniikan parista. Ratkaisu oli oikein, nurin, oikein, nurin, oikein, nurin. Löysin villalangan, joka toi mieleen triojäätelön ja päätin neuloa siitä muhkeimman ja pehmoisimman jättihuivin, joka muistuttaa kesäherkuista talvellakin.




En ollut koskenutkaan neulepuikkoihin sitten ala-asteen, mutta netistä löytyi paljon selkeitä ohjeita. Huivi kasvoi joka ilta enemmän tai vähemmän ja kahden lankakerän jälkeen päätin olla valmis. Jätin lankaa sen verran, että sain huiviin pitkät hapsut sekä tupsut vanhoihin lapasiin, jotka olivat hyvin lähellä samaa harmaanruskeaa sävyä kuin huivilangassa. Asoksella on myynnissä erivärisiä, hauskoja tupsulapasia, mutta valmiiden lapasten tupsuttaminen omatoimisestikin käy erittäin helposti. Tai sitten voi tilata mieleiset isoäidiltä. Omat taitoni (ja hermoni) loppuvat, kun tarvitsee tehdä kavennuksia ja peukaloita.

Vanhat lapaset saivat leikkisämmän ilmeen. 


Suurella hakaneulalla kiinnitettynä jättihuivi kävi takista lokakuisella lomalla Alicantessa. 


Tein huivin helmineuleen ohjeella, koska halusin, ettei se rullaudu reunoista vaan säilyy leveänä ja laskeutuvana. Vaikka lopputulos on täynnä virheitä, on huivissa rakkainta juuri se, että sen on tehnyt itse. Kirjavaksi värjätty lanka myös auttaa naamioimaan käsityönjäljen tasaisemmaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...